tiistai 1. marraskuuta 2011

Hallitus Porissa

Oppilaskunnan hallitus päätti pitää vuosittaisen taksvärkki- eli päivätyökeräyksen 7.10. Kaikki 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat ahkeroivat koko päivän ja näin saimme kasaan yhteensä 1295 euroa.

Kohteita, jonne rahat voisi lahjoittaa, olisi varmasti suuri määrä, mutta tällä kertaa päädyimme Satakunnan keskussairaalan lasten kirurgiselle osastolle. Viime vuoden lahjoitus kohdistui lasten psykiatriselle osastolle, tänä vuonna kirurgisella osastolla tarve oli suurin. Lapset, jotka ovat olleet leikkauksessa, saattavat joutua viettämään useitakin päiviä maaten sängyssä - ilman minkäänlaista aktiviteettia. Otimme siis tehtäväksemme viedä piristystä lasten pitkiin ja tylsiin päiviin!

Torstaina 20.10. hallituksen jäsenet Mia, Katri,
Petra, Aleksi ja Tuula lähtivät rahasumman kanssa seikkailulle Poriin. Ensin suuntasimme Giganttiin, jossa budjettimme oli 1095 euroa. Vaikka ostoksien kanssa olikin erimielisyyksiä (Aleksi vs. tytöt) päädyimme neljään Nintendo DS-konsoliin, kahdeksaan DS-peliin, sekä kolmeen Wii-peliin. Täytynee mainita, että Gigantin myyjä oli erityisen mukava pyöristellessään hinnat budjettiin sopivaksi.


Tyytyväisinä elektroniikka ostoksiimme, siirryimme Prismaan loppujen 200 euron kanssa. Tällä summalla keräsimme koriin yhteensä 17 elokuvaa.



Kun lahjoitussumma oli tuhlattu, kävimme syömässä sekä kulutimme aikaa Prismassa. Olimme sopineet, että menemme sairaalalle yhdeksi, joten ylimäärästä aikaa jäi. Hierovat tuolit houkuttivat joitakin meistä ...






Vihdoin matkamme jatkui kohti itse Satakunnan keskussairaalaa. Menimme tavaramäärän kanssa ensin neuvontaan, josta meidät sitten ohjattiin kirurgiselle osastolle. Hoitajat ilahtuivat suuresti ja pääsimme näyttämään tavaroita myös muutamille lapsille. Niin lapset, lasten vanhemmat kuin osaston hoitajatkin kiittelivät tuhannesti. Lasten reaktiot sekä vierailu kokonaisuutenaan oli kerrassaan ainutlaatuinen kokemus, josta jäi aivan mahtava, niin iloisista kasvoista kuin sisäisestä lämmöstäkin huomattavissa oleva, tunne.

Otimme myös luonnollisesti vierailustamme kuvia..


Mia, yksi tapaamistamme potilaista sekä murto-osa lajoituksista.


Koko poppoo, tavarat sekä yksi hoitajista.







Lauttakylän lukion oppilaskunnan terveiset on siis viety Satakunnan keskussairaalan lasten kirurgiselle osastolle. Rahanne tuovat nyt suurta iloa osaston nykyisille niin kuin tulevillekin lapsille. Suuri kiitos vielä kaikille päivätyökeräykseen osallistujille osaston lasten ja hoitajien sekä oppilaskunnan hallituksen puolesta!

Teksti ja kuvat: Tuula (pj) Musakka

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Abi-päivän kuulumisia

Perjantaina 7.10 Lauttakylän lukiossa vietettiin jo perinteeksi muodostunutta abi-päivää, jolloin koulun abiturienteille esiteltiin erilaisia opiskelumahdollisuuksia ja opiskelupolkuja. Esittelijöinä ovat tavallisesti toimineet koulun entiset opiskelijat, joita tälläkin kertaa oli saapunut mukavasti kertomaan omista ratkaisuistaan ja opiskelupaikoistaan.

Sabrina (vas.), Emmi ja Satu valmistuivat ylioppilaiksi keväällä 2008. Sabrina on sen jälkeen valmistunut parturi-kampaajaksi Vammalan ammttikoulusta, Emmi opiskelee terveyden biotieteitä Turun yliopistossa ja Satu opiskelee toimintaterapeutiksi Turun ammattikorkeakoulussa.

Marika Niittymäki kertoi teknisen työn opettajan opinnoista. Hän opiskelee ensimmäistä vuotta Rauman OKL:ssa ja oman kertomuksensa mukaan päätyi teknisiin töihin osittain vahingossa. Hänen tarkoituksenaan on hankkia teknisen työn opettajan pätevyyden lisäksi myös luokanopettajan pätevyys.
Marikan töitä.
Marika valmistui ylioppilaaksi vuoden 2010 keväällä. Naispuoliset teknisen työn opettajat eivät ole olleet Suomen kouluissa kovinkaan runsaslukuisesti edustettuina, mutta Marikan mukaan tilanne voi muuttua, koska esim. hänen vuosikurssillaan puolet ovat naisia. Näytillä hän oli tuonut joitakin valmistamiaan esineitä sekä opiskelijan juhlapuvun, ainejärjestön haalarit (kuva oikealla).

Atte sanoi Lahtea mukavaksi kaupungiksi. Just joo.
Atte Peltola valmistui ylioppilaaksi keväällä 2007 ja opiskelee tällä hetkellä teollista muotoilua Lahden ammatikorkeakoulun muotoiluinstituutissa.






Aten mukaan koulun 700 opiskelijaa muodostaa kaupunkiin ihan oman yhteisönsä, jossa vallitsee loistava yhteishenki siitäkin huolimatta, että varsinkin vanhemmilla vuosikursseilla opiskelijoiden välillä alkaa esiintyä kilpailua. Lahden muotoiluinstituutti ja sen opiskelijat ovat saavuttaneet runsaasti menestystä erilaisissa kansainvälisissä kilpailuissa, ja monet tunnetut suomalaiset suunnittelijat ovat valmistuneet samasta opinahjosta, jossa Atte nyt siis myös on. Erittäin mielenkiintoinen ala.

Atte kertoili myös kouluun hakemisesta, mikä tapahtuu useammassa vaiheessa. Hakupaperien lähettämisen lisäksi pitää suorittaa esivalintatehtävät, joiden perusteella valitaan varsinaisiin pääsykokeisiin, jotka kestävät neljä päivää. Vain parhaat valitaan ja karsinta alalle on kovaa.

Koivusen Johanna.
Johanna Koivunen valmistui ylioppilaaksi keväällä 2009. Sen jälkeen hän suunnitteli opintoja kauppakorkeakoulussa, mutta päätyikin Tampereen yliopistoon lukemaan hallintotieteitä. Pääaineena Johannalla on ympäristöpolitiikka ja aluetiede.


Hanna kemistien haalareissa.


Hanna Kiiski kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 2010. Sen jälkeen hän pyrki opiskelemaan sekä lääketieteelliseen tiedekuntaan Turun yliopistoon että kemian koulutusohjelmaan, joista jälkimmäinen tärppäsi. Kemian opinnot kiinnostivat lukion abeja suuresti, mutta vastaili Hanna myös lääketieteellistä koskeviin kysymyksiin.


Hannaa nähdään lukiossa vähän enemmänkin, kun hän tekee kemian opettajan sijaisuutta tänä syksynä. Pirteä ja motivoitunut Hanna aikookin valmistua matemaattisten aineiden opettajaksi.


-Vesa Riihisalo