lauantai 30. toukokuuta 2015

"Täyden kympin lukio!"

Ilmassa saattoi aistia leijuvan tiettyä tunteellisuutta, kun Heidi Savolainen oli päättämässä uuden ylioppilaan puhetta. Moni lakitettu varmaankin havahtui ajattelemaan, että tässä tämä nyt sitten oli: ei enää Lalua, "täyden kympin lukiota", niin kuin Heidi kuvasi. 

Heidin näkemys viihtyisästä opinahjosta, jossa kukaan ei jää ulkopuolelle, oli arvatenkin monen ylioppilaan allekirjoitettavissa. Vaikka välillä koeviikot tuntuivat raskailta, Heidin mukaan ne eivät kuitenkaan ole ensimmäisenä Lalusta mieleen jääviä asioita. 

Lalusta jäävät hyvät muistot toivat jonkinlaista vastapainoa rehtorin Mäkisen puheeseen, jossa hän suomi suomalaisen koulutusjärjestelmän tilaa määrätietoisin, harkituin sanapainoin. Hänen mukaansa koulun olisi aika uudistua, sillä maailma on muuttunut niin paljon nykyisen koulusysteemin luomisesta viisi vuosikymmentä sitten. Tasa-arvoisesta koulutuksesta on pidettävä kiinni, mutta kuten Mäkinen muistutti, "tasapäistäminen ei ole tasa-arvoa".

Siihen nähden olikin sopivaa, että riemuylioppilaan puheen pitänyt Kauko Tommila loi silmäyksen kouluaikoihin, jolloin nykyistä systeemiä oltiin luomassa. Tommila muistutti, kuinka tulevaisuuden maailma on uusien ylioppilaiden käsissä. 

Toivottavasti Lalu on antanut eväitä sen parantamiseen.


Entinen Turkin sulttaani, nykyinen ylioppilas Frans I.


Anni: kävelevä viisi ällää.

No joko?

Jo!



Teksti: Jari
Kuvat: Anu 

perjantai 29. toukokuuta 2015

AMSTERDAM

Kauan odotettu kansainvälisyyskurssilaisten matka häämötti jo edessä, kun puolipirteät opiskelijat ja opettajat starttasivat koulun pihasta torstaiaamuyöstä neljän aikaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Matkan aikana lentokentälle kuultiin jo niin väsyneitä juttuja, että tiedettiin niiden vain paranevan reissun myötä.
Amsterdamiin saavuimme jo hyvissä ajoin torstaina aamupäivästä. Ho(s)tellille päästyämme saimme loppupäivän vapaaksi ja sanoimme heipat opettajille seuraaviksi 48 tunniksi, koska he hävisivät yhtä nopeasti kuin Ismo kasinolle.
Vesku keräsi pisteet perjantaina ja näyttäytyi meille. Suuntana aamulla oli tiedekeskus Nemo, jonne Veskun pettämätön suuntavaisto (tai navigaattori) meidät johdatti. Odotukset Nemosta olivat yhtä korkealla, kuin Huuhkajilla EM-karsintojen alla, mutta valitettavasti lopputulos oli kutakuinkin sama. Nemo osoittautui suureksi leikkikentäksi, eikä edes kultaista nuoruutta etsimässä ollut Vesku innostunut tiedekeskuksen härpäkkeistä. Suurin osa ajasta kuluikin kahvilaterassilla, jonka auringonpaisteessa haaveiltiin jo kesän rusketusrajoista.
Unohdettuamme jo lopun opettajaseurueen juttujen ja vitsien laadukkuuden, pääsimme taas illalla viettämään laatu-aikaa heidän kanssaan ja osoitteena oli punaisten lyhtyjen alue. Petteri näytti tuntevan alueen, kuin omat taskunsa ja johdattikin meitä tällä houkutuksia pursuavalla alueella upealla määrätietoisuudellaan.



Lauantaina oli vuorossa oppilaiden oma päivä. Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme vahakabinetti Madame Tussaudsiin, johon oli ikuistettuna julkisuuden hahmoja Jennifer Lopezista Lionel Messiin. Päivään jatkui myöhemmin päivällä kanaalikierroksella, joka avasi meille Amsterdamia täysin uudesta perspektiivistä. Huikeasta risteilystä (tai kiinalaisvanhuksen värikkäästä lippisvalinnasta) hullaantuneena Herkkokin meinasi jättää reppunsa paattiin. Oppilaiden päivä päättyi tähän, ja seuraavaa havaintoa opettajista saatiin taas odottaa seuraavaan aamuun. Kuitenkin kuulopuheiden mukaan joku nimeltä mainitsematon pohjoisen poika oli tehnyt paikallisille harvinaisen selväksi, mikä jääkiekkojoukkue marssi Suomen mestariksi tänä keväänä.


Sunnuntai kului shoppaillessa ja matkamuistojen sekä tuliaisten hankinnassa. Kun suurin osa porukastamme oli saaneet uudet Niken kengät jalkaansa, suuntasimme kohti lentokenttää ja jätimme hyvästit Amsterdamille. Lentokentälläkään ei ongelmilta vältytty ylibuukkauksien takia, mutta loppujen lopuksi koko porukkamme saatiin mahdutettua lentokoneeseen, Petteri tietenkin bisnesluokkaan nauttimaan shampanjasta, kolmen ruokalajin illallisesta ja lentoemännistä. Yöllä saavuimme takaisin Huittisiin ja vähien unien jälkeen pääsimme takaisin rakastamaamme opinahjoon, yhtä huikeaa kokemusta rikkaampana. Amsterdam oli todellakin näkemisen arvoinen.



- KVK

KV-kurssilaisten päivä Helsingissä





Lauantaiaamuna linja-auto täynnä reippaita ja innokkaita kansainvälisyyskurssilaisia lähti Huittisten linja-autoasemalta kohti Helsingissä järjestettävä maailma kylässä -festivaalia. Sää ei näyttänyt aamulla hirveän suotuisalta ja matkaan lähdettiinkin sadevarustuksen kera. Veskun onneksi sää kuitenkin oli huomattavasti parantunut Helsinkiin saavuttaessa, sillä hän onnistui hukkaamaan sateenvarjonsa jo heti reissun alkumetreillä.
Päivän ensimmäinen ja haastavin tehtävä paljastui jo Kampissa. Kaikki alkoi siitä, kun koko poppoon oli päästävä vessaan. Anun kassista löysimme euron, jolla oli tarkoitus aukaista maksullisen vessan lukko. Epäonneksemme euro kuitenkin jumittui oveen ja Anun ryhdyttäessä vastatoimiin, saimme osaksemme paljon katseita. Sanotaanko vaikka niin, ettei  toimintaamme katsottu hyvällä. Kyseenalaiseltahan se näytti, mutta tarkoitusperät olivat joka tapauksessa täysin oikeutettuja!
Alussa fiilistelimme hetken afrikkalaista etnistä musiikkia.

Musiikista virtaa saaneena lähdimme kuuntelemaan haastatteluja, joiden tarkoitus oli opettaa meille vapaaehtoistyöstä ulkomailla. Aina ei kuitenkaan saa mitä tilaa, ja päädyimmekin kuuntelemaan kokemuksia Vantaan marttakerhon toiminnasta. Kun opettajat vihdoin hyväksyivät karun totuuden, saimme hieman extra vapaa-aikaa käytettäväksi festarialueella kiertelyyn.


Marttakerhon kokemuksia oltiin tultu kuuntelemaan sankoin joukoin..

Seuraavaksi ohjelmassa oli varmasti jokaisen suosikki, nimittäin tustuminen festarimättöön. Alueella oli valtava määrä eri maiden ruokaa tarjoavia kojuja ja valinnanvaraa oli paljon. Petterin ruokakokemuksien avartamis kehotuksesta huolimatta suurin osa päätyi entuudesta tuttuun nuudeliin ja kanaan. Puolustukseksi voisi kuitenkin sanoa, että olihan se edes burmalaista…


...myös tikuilla syöminen onnistui joiltakin.

Jälleen luvassa oli hiukan vapaa-aikaa festarialueella, jolloin kiertelimme ympäri aluetta kojuja katsellen ja näimme jopa vilauksen Jannan esityksestä. 


Ilmainen kahvitarjoilu houkutti ainakin opettajia.



Tämä mies oli ainakin rehellinen. Mahtaisiko moinen onnistua Huittisissa?

 Viimeisenä ohjelmana oli vielä toinen haastattelu, jossa käsiteltiin muun muassa tasa-arvoa ja maahanmuuttoa. Petterille sai aiheesta nopeasti tarpeekseen, sillä pian hän ilmoittikin lähtevänsä Tallinnaan. Pian meille muillekkin kuitenkin koitti vapaus ja hajaannuimme ympäri Helsinkiä. Oppilaat suuntasivatkin suoraan shoppailemaan, Veskusta ja Anusta ei tietoa. 
Shoppailun jälkeen avarsimme ruokakokemuksiamme hiukan lisää ja söimme perinteisen Hesburgerin sijasta Burger Kingissä. Kurssilaiset lähtivät kuka milläkin kyydillä kotiin, mutta pieni joukko onnekseen sattui samaan linja-autoon Veskun ja Anun kanssa. Paluumatka sujui jutustelun merkeissä nopeasti ja väsyneet, mutta tyytyväiset kurssilaiset pääsivät onnellisesti kotiin.

 Alina ja Anniina / KVK

torstai 28. toukokuuta 2015

Temppu ja kuinka se tehdään

Mestari on kuollut, eläköön mestari! Lalun jalkapallomestaruus siirtyi 2A:lta 1B:lle kuin lahjusraha FIFA:n herrojen tilille: yllättäen, pyytämättä ja suhmuroinnin seurauksena.

Päivähän alkoi sillä, että eräs nimeltä mainitsematon matematiikan lehtori, jonka etunimi alkaa Jussilla ja jonka sukunimi päättyy Marttilaan, salamyhkäinen hymynkare suupielissään ilmoitti kakkosten matikankokeen venyvän aikataulusta. Tämän revisionistisen provokaation seurauksena kakkoset tipahtelivat kentälle milloin sattuivat. 2A:n ryhmänohjaaja kuitenkin iski takaisin aloittamalla psyykkauksen...
...ja provosoitu 2A vastasi huutoon ottamalla 4-0-voiton 2B:stä. Lataus kantoi lopulta lohkovoittoon asti, kun abit kaatuivat dramaattisten vaiheiden jälkeen 2-1, vaikka abit olivat kaivaneet kentälle jopa itse haudankaivajan kesken työpäivän ja löytäneet naftaliinista miehen, jonka edellinen kurssisuoritus taitaa olla parin vuoden takaa.
Samaan aikaan toisaalla viaton matematiikan lehtori 1B-joukkoineen eteni voitosta voittoon: 1A kukistui 3-2 (tappio oli tiettävästi Petterin ensimmäinen jalkapallossa) ja 1C 4-2. Pronssiottelussa 1A pyöritteli abit kumoon, mutta maailmanlaajuisen, monisatamiljoonaisen tv-yleisön huomio oli jo finaalissa...
...josta ei sitten oikeastaan kerrottavaa olekaan. 3-2 vissiin päättyi. Oli siinä jokunen maalipaikka. Ja yritystä. No, kunnia sille jolle se kuuluu: 1B oli puolustavia mestareita parempi, vaikka sillä olikin oma ristinsä kannettavanaan.
Saamiemme tietojen mukaan 2A:n ryhmänohjaaja aikoo kantaa vastuunsa tappioon ja harkitsee vakavasti eroamista. "Se on tulos tai ulos", hänen kuultiin jupisevan lehdistötilaisuudessa. Näinköhän "kultainen sukupolvi" on tiensä päässä?

Sitten oli vielä jäljellä muuan muodollisuus.
1-0. Mutta ehkä vielä jonakin päivänä...

Teksti: JE
Twiitit kuvineen: NN (?)

perjantai 8. toukokuuta 2015

Domo sum

Lukuvuosi on päättymäisillään. Edessä häämöttävät enää viimeiset kokeet, jalkapalloturnaus sekä tietysti uusien ylioppilaiden, spes patriae – isänmaan toivojen, lakitus. Ensimmäinen vuosi lukiolaisena on kulunut yhdessä hujauksessa, huomaamatta. Aluksi kaikki, koko koulunkäynti, oli uutta ja ihmeellistä. Oli niin tuntemattomia opettajia kuin oppiaineitakin. Hyppy peruskoulun penkiltä lukiomaailmaan on suuri, mutta kuten vuoden aikana jokainen ykkösluokkalainen on todennut, ei onneksi mahdoton. Muutos on kuitenkin sellainen, jota tuskin kukaan osasi aavistaa vielä viime keväänä raapustaessaan yhteishakupapereihinsa Lauttakylän lukiota. Jos vielä yläkoulussa asioiden perustelematta jättäminen tehtävissä ei aiheuttanut suurempia seurauksia, lukiossa opiskelijan täytyy tyhjentävästi osata perustella jopa oma olemassaolonsa. Cogito, ergo sum – ajattelen, siis olen, kuten kaikille filosofian kurssin suorittaneille on tullut tutuksi. Filosofi Descartesia lainaamalla tässä asiassa pääsee siis jo melko pitkälle.

Myös muiden oppiaineiden tuntien tunnelma on selvinnyt jo ensimmäisten kurssien aikana. Vihreän käytävän luokissa yritetään opettaa pois pons asinista eli huonoista aloituksista. Yläkerrassa kerrataan Caesarin lausahduksia niin Veni, vidi, vicistä Alea iacta estiin – tulin, näin, voitin; arpa on heitetty. Alakerrassa taas lausahdus ”O sancta simplicitas” on eri muunnoksina ja eri kielellä hyvinkin tavallinen. Latinan lause tarkoittaa ”Voi pyhä yksinkertaisuus”. Lisäksi joissain luokissa on taidettu ottaa auktoriteetin luomisen pohjaksi sanonta meteant, dum obient – pelätköön, kunhan tottelevat.

Heti jo syksyllä huomattiin, kuinka tempus fugit eli aika lentää. Juuri kun opiskelemisen makuun oli päästy, koitti jo ensimmäinen koeviikko – ja kauhu. Viime vuosien alle viidenkymmenen sivun koealueet sai unohtaa, kun päin naamaa iskettiin kuusi kappaletta kahdensadan sivun oppikirjoja. Silloin jokaisen täytyi päättää, mikä oli se oma liber librorum – kirjojen kirja, jota alkaisi opiskella täysipäiväisesti. Jos historian kokeeseen valmistautuminen oli jäänyt viimeiseen iltaan, jo luokkaan mennessä sai tervehtiä opettajaa kuin Rooman ajan gladiaattorit Caesaria: ”Ave Caesar, morituri te salutant” – ”Terve keisari, kuolemaan menevät tervehtivät sinua”.

Kun koeviikosta oli selvitty, odottivat vielä moninkertaisesti itse koetilanteita jännittävämmät tilaisuudet, nimittäin kokeiden palautukset. Ensimmäisiä lukiosta saatavia arvosanoja odotellessa käytiin Wilmassa, jos uskallettiin, lähes taukoamatta. Omia koevastauksia muisteltiin, mielessä tarkisteltiin ja mietittiin. Itselle ei auttanut kuin todeta: ”Quod scripsi, scripsi” – minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Lopultahan kaikki päättyi hyvin, niin kuin vuoden aikana muutkin paniikkia aiheuttaneet asiat.

Välillä lukion läksyjen ja kurssitöiden aiheuttamaan työvuoreen luulee hukkuvansa, mutta pieniä hengähdystaukoja tuovat elämään oppilaskunnan järjestämät lukiobileet, -pippalot, -partyt. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja kukin valitkoon niistä itselle mieleisensä. Joskus pääsevät siis lukiolaisetkin pois omista huoneistaan koulukirjojen maailmasta toiseen todellisuuteen. Nemo saltat sorbius, nisi infanus est – kukaan ei tanssi selvin päin, ellei ole hullu. Eipä muuta mainitsemisen arvoista.

Ensimmäinen vuosi Lauttakylän lukiossa on ollut kiireinen, välillä stressaava, mutta toisaalta tehokas ja hyvin antoisa. Yhdellä sanalla kuvaten vuosi on ollut Mahtava. Isolla M-kirjaimella. Voin vain todeta: ”Domo sum” – olen kotona. Ja vaikka muutama viikko ankaraa opiskelua ja työntekoa onkin vielä edessä, lausun sinulle mitä suurimmat kiitokseni. Gratis tibi quam maximos ago

latinan kieli elää

Dixi, et animam levavi – olen puhunut ja huojentanut mieleni.

Pihla / latinakurssilainen