sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Haluatko miljonääriksi?

Mitä paljastuukaan lavasteiden takaa?
 Mediakurssi piipahti tänä vuonna seuraamassa Haluatko miljonääriksi -ohjelman kuvauksia Helsingin Herttoniemessä Angel Films -studiolla, jonne oli rakennettu jo aiemmilta tuotantokausilta tutut kulissit. Pelissä itsessään ei ollut mitään uutta nähtävää, mutta odotukset kohdistuivatkin tällä kertaa suosikkijuontaja Jaajo Linnonmaan verbaliikkaan - ja olihan se hyvin jaajomaista.
Jaajo ja viimeiset vinkit
Lukion instagram-tililtä voi katsastaa Jaajon posekuvan.

Porukka jakautui katsomoon eri puolille, mutta tuttuja naamoja vilahtaa varmasti kuvaruudussa useaan otteeseen. Uskaltautuivat muutamat osallistumaan myös yleisöoljenkorteen. Ryhmä oli paikalla toiseksi viimeisessä kuvaussessiossa, mutta tarkkaa tietoa siitä, minä päivänä kyseinen jakso nähdään, ei ole. Kaikkien kannattaa siis istua kuvaruutujen ääressä joka lauantai iltakahdeksasta eteenpäin.


Lalulaisia oikealla kolmannella rivillä

perjantai 22. tammikuuta 2016

Uusi perinne Lauttakylän lukiossa

Keskiviikkona 20.1. todistettiin aivan uutta konseptia koulussamme. Nimittäin ensimmäinen Vuoden LaLu eli Lauttakylän lukiolainen tuli valituksi. Asiasta ei ollut puhuttu kovin paljoa ja moni ihmettelikin mistä oli kyse. Illalla kaikki sitten selvisi. Tilaisuus alkoi puoli kuudelta kahvitarjoilulla koulun ruokalassa. Monien pettymykseksi pitkään odotettuja kivikovia suoraan pakkasesta otettuja pullia ei ollutkaan tarjolla. Mitä ihmettä? Meille tarjottiinkin pehmeitä ja jopa tuoreita voisilmäpullia. Iso hatunnosto keittäjille! Ruokalasta siirryimme juhlasaliin, jossa Vuoden LaLu julkistettaisiin. Paikalla oli yhdeksännen luokan oppilaita sankoin joukoin ja tietysti meitä lukiolaisia. Tilaisuuteen oli tullut muutakin yleisöä, kaupunginjohtajasta vanhoihin oppilaisiin. Yksi heistä tulisi olemaan Vuoden LaLu.

Rehtori pitämässä puhettaan
                     

   Tilaisuus alkoi rehtorin introlla, missä hän kertoi miksi uusi perinne oli keksitty. Rehtori halusi korostaa sitä, että tämä perinne toisi oppilaille esikuvia ja näkisimme menestyksekkäitä ja erilaisia elämänpolkuja. On hienoa näyttää pienenkin koulun oppilaille, että elämässä on erilaisia mahdollisuuksia. Rehtori halusi myös tuoda esille sen seikan, että monissa itseään kunnioittavissa oppilaitoksissa on tiettyjä perinteitä, joita vaalia. Lauttakylän lukiohan on hyvinkin itseään kunnioittava oppilaitos, joten miksei meillekin siis omaa perinnettämme? Vuoden LaLu oli valittu yksimielisesti, nimittäin rehtorin yksimielisellä päätöksellä. Myöhemmin kuitenkin tullaan kuulemaan muitakin tahoja tulevien LaLujen valinnassa. Rehtorin tekemä valinta oli osunut täysin nappiin. LaLuksi oli valittu keskustan kansanedustaja Annika Saarikko. Hän oli erittäin otettu tästä tittelistä ja lupasi kertoa asiasta sosiaalisessa mediassa. Annikan puhe oli inspiroiva ja varmasti helpottava monille meistä, sillä hänkään ei tiennyt lukioiässä mitä elämä toisi tullessaan. Hän halusi painottaa meille lukioaikaisten ihmissuhteiden tärkeyttä ja sitä, että lukio ei ollut vain paikka jossa sivistetään itseään, vaan se on myös paikka josta ikimuistoiset hetket jäävät mieleen.
Tilaisuuden aikana Vuoden LaLu vastasi yleisön kysymyksiin ja muisteli omaa lukiopolkuaan kuvien siivittämänä. Vaikka hän ei silloin tiennytkään mihin urapolku hänet veisi, pystyi näin jälkikäteen näkemään mihin suuntaan hänen lukioaikainen toimintansa häntä veisi. Hän oli oppilaskunnan hallituksessa sekä aktiivinen muissakin harrastuksissa. Vaikka me lukiolaisetkaan emme näkisi nyt mihin elämä vie tai mitä tulevaisuus tuo, niin Saarikon sanoin: täytyy luottaa siihen että elämä kantaa.


Vuoden LaLu Annika Saarikko


Teksti: Kukka Mattila
Kuvat: Anu Heinonen-Seppälä

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Päivä Helsingissä





Joulukuun 15. päivä YH 4- ryhmä suuntasi Helsinkiin. Ensin kävimme eduskunnassa tapaamassa kansanedustaja Annika Saarikkoa. Saimme kuulla hänen työstään eduskunnassa sekä Saarikon avustajan työstä. Tiiviin tunnin tapaamisen jälkeen lähdimme omatoimisesti  kaupungille, osa syömään ja osa kauppoihin.

Tunnelmia joulutorilta


Seuraava vierailukohteemme oli Suomen pankin rahamuseo, jossa saimme kuulla rahan historiasta ja Euroopan keskuspankkijärjestelmästä. Lopuksi saimme ihastella erilaisia rahoja vuosikymmenien ajoilta. Vierailun jälkeen tytöt pääsivät shoppailemaan kaupungille ja pojat suuntasivat kotia kohti. Taisivat tytötkin lopulta kotiin päästä, kun ei vanhemmatkaan soitelleet Petterin perään.



Joulupukkikin oli torilla