torstai 16. marraskuuta 2017

TTY:n vierailu 07.11.2017

Teknillisen Yliopiston yksi rakennus

TTY:lle (Tampereen Teknillinen Yliopisto)  Hervantaan oli halukkaille mahdollisuus päästä tutustumaan tiistaina 07.11.2017 lukiolaispäiville. Reissuun lähti suunnilleen parikymmentä innokasta fysiikan opiskelijaa. Kyydissä oli kakkosvuosikurssilaisia, abeja sekä Kalle ja Lasse.



Päivän aikana meille kerrottiin erilaisista aloista, mitä TTY:llä voi opiskella. Pääsääntöiset suuntautumisalat ovat diplomi-insinööri ja arkkitehti. Syventymismahdollisuuksia on monenlaisia; löytyy tietojohtamista, tuotantotaloutta, biotekniikkaa, automaatiotekniikkaa ja monenlaisia muita ammatteja, joihin tarvitaan diplomi-insinöörin papereita. Päivän aikana selvisi, että diplomi-insinööriksi opiskelemalla työmahdollisuuksia on lähes rajaton määrä.

Päivän aikana kaikki aloittivat komeasta auditoriosta kuuntelemalla siitä miten TTY:lle voi hakea. Päivän aikana sai vapaasti kierrellä katsomassa eri alojen puolella kampuksella ja kysellä mitä halusi. Kampuksella oli myös mahdollisuus kiertää teekkarien opastamana.

Päivän ideana on, että lukiolaiset saavat tutustua eri jatko-opinto vaihtoehtoihin. Esittelypisteillä mukana oli aina alan opettaja ja sitten muutama opiskelija kertomassa alasta.





Ryhmäläisiä valmistautumassa luennon alkuun



Teksti ja kuvat: Leevi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti